Tietosuojakäytäntö

Löydät nämä tiedot myös Vuokraamon apukeskuksesta. Klikkaa tästä


Profiilin tiedot -sivulle ilmoittamasi tiedot ovat julkista tietoa (nimesi, näyttönimi, sijainti, puhelinnumero, kuva, kuvaus ja mahdolliset muut sivun sisältämät tiedot) ja niitä näytetään eri yhteyksissä. Sukunimestä näytetään tyypillisesti vain ensimmäinen kirjain. Julkisia ovat myös kohdelistaussivulle ilmoitetut tiedot tietojen vahvistusten tulokset. 
 

Yleistä
Moitteettoman palvelun varmistamiseksi tarvitsemme tietoja käyttäjätietojen ylläpitoon, vuokrien tilanteiden päivittämiseen, tietoturvan varmistamiseen ja käyttökokemuksen kehittämiseen. Osa tiedoista kerätään lomakkeilla käyttäjiltä ja osa saadaan automaattisesti esimerkiksi tapahtumalokeista. 

Tiedon käyttötarkoituksen voi jakaa karkeasti kahteen osaan: osa tiedoista on pakollisia toiminnan varmistamiseksi ja osa tiedoista on luonteeltaan sellaisia, että niiden avulla voidaan tehdä perusteltuja päätöksiä palvelun kehittämiseksi. Ensimmäisiä ovat esimerkiksi käyttäjän ilmoittamat yhteystiedot ja vuokriin liittyvät lokit ja jälkimmäisiä ylimääräisenä kerätyt tiedot, kuten analytiikkatiedot ja tilastolliset tiedot. 

Tiedot tallennetaan tietojärjestelmiin. Ohjelmallinen pääsy niihin on rajattu salasanoilla ja fyysinen pääsy laitetilaan on rajattu palvelimet tarjoavan yrityksen toimesta.

 

Käytämme tietojasi vain sinun hyväksynnälläsi
Antamiasi ja keräämiämme tietoja käytetään erikseen antamiesi lupien mukaisesti. Valtaosalle tietojenkeruusta annetaan hyväksyntä rekisteröinnin yhteydessä käyttöehtojen mukaisesti, osalle evästeiden keräämisen hyväksynnällä. 

Osa tiedoista kerätään vain erikseen sinun omasta aloitteesta. Tällaisia ovat esimerkiksi maksuihin liittyvät tiedot (tilinumero- ja muut tiedot rahaliikennettä varten) ja tietojen vahvistukset (henkilöllisyyden todentaminen, luottotietojen tarkistus ja osoitteen varmistus). 

 

Seuranta- ja analytiikkatiedot
Käytämme erilaisia menetelmiä riippuen käyttämästäsi vuorovaikutustavasta kanssamme. Olemme jakaneet tämän osion tarkemmin eri yhteydenotoille: sähköposti, puhelin ja verkkosivut. 

 

Sähköposteissa
Seurantatiedot sähköpostissa: Osassa sähköpostiviestintää käytetään sähköpostien lähettämiseen seurantatyökalua, jonka avulla näemme mitä lähettämiämme sähköposteja ja niiden sisältämiä liitteitä ja linkkejä olet klikannut. Tieto sisältää käytetyn laitteen tiedot ja aikaleiman. Ne toimivat joko evästeillä, jotka on selitetty takremmin alempana verkkosivujen otsikon alla, tai lataamalla sähköpostin sisältämä tiedosto nettisivuilta. Käytämme tätä tietoa analysoidaksemme parhaita aikoja lähettää tietoa sekä todentaaksemme tärkeiden viestien menemisen perille. 


Ulkoiset tahot sähköposteissa:

Docsify (sähköpostien ja liitteiden seuranta ja tilastointi)
Mailchimp (markkinointikäyttöön).
 
Puhelimitse
Voimme tallentaa puhelun keskustelun todentamiseksi ja koulutustarkoitukseen. Poistamme puhelut kohtuullisen ajan kuluessa, mikäli niiden tallentamiselle ei ole tarvetta. 

 

Verkkosivuilla
Käytämme sivustollamme evästeitä, jonka avulla sivusto toimii oikein, saamme parannettua käyttökokemusta ja pystymme analysoimaan kävijätietoja. Evästeet ovat selaimeen verkkosivulta tallennettavia tekstisisältöisiä tietoja, jotka mahdollistavat meillä sivuston oikeanlaisen toiminnan, paremman asiakaskokemuksen ja analytiikan sivuston vierailuista. Eväste ei voi sisältää ohjelmakoodia eikä siten myöskään viruksia.

Evästeiden avulla voidaan tallentaa käyttäjän tekemiä valintoja sivustolle, jotta sivusto muistaa nuo valinnat myöhemmin. Tällaisia tietoja voivat olla esimerkiksi lomakkeille syötetyt tiedot, jotka selaimen pitää muistaa. 

Hyväksymällä evästeiden käytön selaimesi tallentaa tällaisen evästetiedon selaimeesi ja sivustomme pyytää selaintasi palauttamaan tiedot tarvittaessa sivustollemme, jotta pystymme toteuttamaan aiemmin tekemäsi valinnat. 

Samalla tavalla toimivat myös kolmannen osapuolen evästeet, esimerkiksi kävijätietojen analysointiin tarkoitetut evästeet, joiden avulla mittaamme kävijämääriä esimerkiksi maantieteellisen sijainnin, ajankohdan ja laitetyypin perusteella. Nämä ovat meille tärkeitä tietoja, jotta tiedämme miten palvelua voi kehittää – esimerkiksi milloin on sopiva hetki päivittää järjestelmää, miten sivustolle tehdyt muutokset näkyvät kävijätilastoissa, saammeko liikennettä halutuista lähteistä jne.

Muita kolmannen osapuolen evästeitä ovat esimerkiksi chatin käyttämät evästeet, jotka mahdollistavat chatin oikeanlaisen toiminnan ja chattiin liittyvät tilastot. 

Sellaiset tiedot, jotka annat oma-aloitteisesti erikseen meille esimerkiksi kirjoittamalla (kuten nimet, osoitteet, puhelinnumero, sähköpostiosoite jne.), ei luovuteta muille osapuolille, elleivät ne liity suoraan vuokran hoitamiseen tai ellet ole antanut niihin erillistä suostumusta. Tällaisia tietoja ei lähetetä analysoitavaksi kolmansille osapuolille, vaan niistä keräämme, yhdistelemme ja muodostamme tarvittaessa tilastot vain itse. 

 

Evästeiden hyväksyntä
Käyttämällä tätä verkkosivua hyväksyt, että voimme kerätä tietoa sivuston käytöstä, esimerkiksi vierailujen määrän ja vieraillut sivut. Hyväksyt, että voimme tallentaa tietoa, millä selaimella ja laitteella vierailet sivustolla sekä voimme kohdentaa sivuston sisältöä aikaisempien vierailujen ja nykyisen istunnon pohjalta keräämiemme tietojen perusteella. Evästeitä voidaan käyttää myös tuotteisiin ja palveluihimme liittyvän mainonnan tuottamiseen muilla verkkosivustoilla Internetissä. Osa evästeistä voidaan poistaa sulkemalla selain, osa jää pidempiaikaiseen säilytykseen, jolloin ne poistuvat erikseen poistamalla evästeet selaimestasi. 

Ulkoisia verkkopalveluita, jotka hyödyntävät evästeitä, ovat tai voivat olla sivustollamme:

Chat, joka mahdollistaa keskusteluyhteyden meille, yhteydenottopyynnön sekä keskusteluiden tilastoinnin. 
Drift Help, joka mahdollistaa artikkeleiden tallentamisen - kuten tämän, jota nyt luet. 
Google analytics, jonka avulla tilastoimme käyntejä ja sivuston käyttötapoja massana. Tämä tämän avulla selvitämme mistä, milloin ja millä laitteella on vierailtu milläkin sivulla ja kuinka pitkiä aikoja. Näitä tietoja käsitellään tilastollisin menetelmin ja teemme havaintojen perusteella parannuksia sivustoomme. 
Google Ads, jonka avulla kohdistamme mainoksia Alphabetin (Googlen) omistamissa palveluissa. 
Google Tag Manager, jonka avulla hallinnoimme erilaisia sivustollamme olevia scriptejä.
Mailchimp, jonka avulla toteutamme uutiskirjepalvelun.
Unless, jonka avulla voimme tarvittaessa tehdä muutoksia sivuihin ajankohdan, sijainnin, laitteen, säätilan tai käyttäytymismallien perusteella. 
Tooltip, jonka avulla keräämme palautetta ja näytämme viestejä. 
Hotjar, jonka avulla seuraamme sivuston liikennettä. 
Muut samoilla periaatteilla toimivat ohjelmistot, joita tarvitsemme kävijävirtojen analysointiin, vuokrien hoitamiseen tai käyttökokemuksen parantamiseen tai mahdollistamiseen. 
 
Evästeiden käytön estäminen
Voit säätää omasta selaimestasi kiellon evästeille, mutta sivustomme ei tällöin välttämättä toimi oikein. Asetukset löytyvät eri paikasta eri selaimista, tarkista oman selaimesi asetukset.

 
Muut henkilökohtaiset tietosi
Evästeiden lisäksi pyydämme sinulta ja säilytämme vuokraan ja palvelun hyvään käyttökokemukseen liittyviä tietoja evästeiden lisäksi. 



Missä tietojasi säilytetään ja mihin tarkoitukseen?
Sivustomme palvelin on EU- ja ETA-alueella. Tietojasi säilytetään pääosin palvelimellamme, mutta osa tiedoista voidaan luovuttaa myös eteenpäin kolmannelle osapuolelle ja EU- tai ETA-alueen ulkopuolelle perustellulla käyttötarkoituksella. Näitä palveluita on käsitelty erikseen ylemmissä osioissa omina listoinaan liittyen sähköposteihin ja evästeisiin. 

Muita ulkoisia palveluita, joille voimme jakaa tietojasi:

Asiakastieto tai muu luottotietoja tarjoava yhtiö luottotietojen tarkistamiseen.
Väestörekisterikeskus tai muu osoitepalvelua tarjoava taho osoitteen tarkistamiseen.
Stripe ja muut mahdolliset maksupalvelunvälittäjät saavat tiedon maksuun liittyvistä asioista.
Pankki tai luottamusverkostoon kuuluva taho saa tiedon meiltä, jotta voi tarkistaa henkilöllisyytesi (pyynnöstäsi) ja mahdollisesti muita tietoja, mikäli niitä on saatavilla, kuten luottotiedot ja/tai osoitteesi. 
Viranomaiset heidän erikseen pyytäessä tietoa tai sen perustuessa velvoitteeseemme. 
Kirjanpito ja muut yritystoiminnan pyörittämiseen tarvittavat tahot saavat lain vaatimat tiedot käyttöönsä. 
Vuokran hoitamiseen tarvittuja tietoja voidaan luovuttaa käyttäjien välillä. Tällaiset luovutukset tapahtuvat järjestelmän automaattisilla toiminnoilla, mutta ylläpito tai yhtiö ei luovuta käsin käyttäjiensä tietoja toisilleen. 
 

Osa tiedoistasi näytetään julkisesti sivustolla

Toiminnan luotettavuuden ja läpinäkyvyyden korostamiseksi näytämme osan tiedoista julkisesti verkkosivuilla, esimerkiksi etusivulla, hakutulossivulla, oman profiilisi julkisella sivulla, kohdesivuilla, Postilaatikossa ja viesteissä ja mahdollisesti muillakin sivuilla. Näytettäviä tietoja ovat kaikki Oma Profiili -sivulle täyttämäsi tiedot ja kohdeilmoituksiin kirjoittamasi tiedot sekä tieto mahdollisista vahvistuksista (vain kyllä/ei-tyyppinen tieto aikalieman kera): 

Oma Profiili -sivulla ilmoittamasi tiedot: Etunimi ja sukunimi (yleensä näytämme vain sukunimen ensimmäisen kirjaimen), näyttönimi, puhelinnumero, osoite, kuva, kuvaus. 
Kohdelistaussivun kaikki tiedot, nimi, kuvaus, osoite ja muut sivulla pyydetyt tiedot. 
Tietojen vahvistusten onnistumistieto: tunnistautuminen, osoitteen vahvistus ja luottotieto. Poislukien osoite, näistä kaikista näytetään joko että tieto on vahvistettu tai ei ole, mutta varsinaista tulosta (esim. hetusi tai luottotietoraportin erittely, ei näytetä). 
 

Luottotiedot
Tieto tarkistuksen suorituksesta säilyy sisäisissä järjestelmissämme sisäisesti, mutta varsinainen luottotietoraportin sisältö ei kuulu säilytettävään tietoon.

Erikseen asiakkaan pyytämä tarkistus, jossa lopputulos on puhdas eli luottotietohäiriötön, voidaan julkaista palvelussa "luottotiedot tarkistettu" -muotoisena tai vastaavana aikaleiman kera, ilman raportin tarkempaa erittelyä. Negatiivisesta päätöksestä ei näytetä lopputulosta julkisesti. Selvennyksenä: Jos pyydät tarkistuttamaan luottotietosi, näytämme joko "Luottotietoja ei tarkistettu" (oletusteksti) tai "Luottotiedot tarkistettu pp.kk.vvvv" -muotoisena profiilisi yhteydessä riippuen tuloksesta. 

Luottotietotarkistus haetaan yhteistyökumppanilta yhteystietojesi tai tunnistautumisen ja erillisen hyväksyntäsi perusteella. Hyväksyntä tapahtuu aloittamalla luottoetietojen tarkistusprosessi omasta profiilistasi. 

 

Muita lokitettavia tietoja
Ylläolevien tietojen lisäksi keräämme seuraavat tiedot:

Viestit käyttäjien välillä, voidaksemme todentaa tapahtumia esimerkiksi väärinkäytösepäilysten tai vuokrien riitautusten yhteydessä. Huomaathan, että Vuokraamo ei ole tarkoitettu salaiseen yhteydenpitoon ja viestit ovat ylläpidon saatavilla ja tarkistettavissa kaikkina aikoina myös ilman erillistä epäilystä. 
Vuokraan liittyvät käyttäjä- ja aikatiedot ja muut lokitiedot. 
Maksuliikenteen liittyvät tiedot tunnistetiedoin (mistä vuokrasta on maksettu, kuinka paljon, milloin, rahan tilanne kunakin tapahtumahetkenä ym.). 
Mahdolliset kirjautumis-, ja rekisteröintitiedot, kuten IP-osoite ja ajankohta. Näiden avulla selvitämme reagointinopeuttamme, estämme tarvittaessa palveluumme kohdistuvaa haitallista käyttöä (esim. brute force-hyökkäykset ym.) ja pidämme lokia mahdollisten väärinkäytösten ehkäisyä varten ja varmistamme palvelun parempaa saatavuutta.
Mahdollinen hyväksyntä markkinointikäyttöön ja sähköpostilistoille.
 

Tarkastuspyyntö
Sinulla on oikeus saada selville mitä henkilötietojasi on tallennettu rekistereihimme. Lue tämä ohje ja toimi näin:

Lähetä pyyntö Ota yhteyttä -sivun kautta. Kirjoita viestiin oma sähköpostiosoitteesi, jolla olet rekisteröitynyt Vuokraamoon. Otamme sinuun yhteyttä ja lähetämme tarkistuspyyntölomakkeen täytettäväksi.  Et voi valtuuttaa toista henkilöä tekemään tarkastuspyyntöä puolestasi ja lähetämme lomakkeen vain siihen sähköpostiosoitteeseen, joka käyttäjätiedoistamme löytyy. Voit pyytää vain omia tietojasi. Täytä lomake ja lähetä se takaisin postitse. Liitä mukaan kopio henkilötodistuksestasi voidaksemme varmentaa henkilöllisyytesi.